Safari alkaa tyhjentää cookie-tiedostoja sellaisilta sivustoilta, joilla ei olla vierailtu 24 tuntiin. Tällä halutaan teoriassa parantaa käyttäjän yksityisyydenturvaa, mutta käytännössä se vaikuttaa myös mainosten näyttämiseen.

Cookieita käytetään erityisesti kohdennetussa mainonnassa.

Käyttäjä näkee siis mainosverkostoissa mainoksia erityisesti niiltä sivuilta, joilla on vieraillut aiemmin.

Lisäksi kolmannen osapuolen cookie-tiedostoja käytetään laajasti erilaisissa sivustoverkostoissa.

Sivuston ylläpitäjä voi liittyä verkostoon ja antaa verkoston seurata omia käyttäjiään saadakseen vastineeksi tietoa siitä, millaisilla sivuilla käyttäjä on aiemmin käynyt.

Jos esimerkiksi mediasivusto kuuluisi tällaiseen verkostoon, se saisi tietää käyttäjän vierailleen viime aikoina vaikkapa autoiluaiheisilla sivustoilla. Silloin sen kannattaa näyttää käyttäjälle joko autoihin liittyvää sisältöä tai vaikkapa autovakuutusten mainoksia. Jolloin se taas tienaisi enemmän premiumia kuin näyttämällä huonosti kohdistettuja kesäkeittiömainoksia.

Vain 24 tunnin aikaikkuna

Nyt voimaan tuleva 24 tunnin ”sääntö” tarkoittaisi sitä, että mikäli sivusto käyttää kohdistamiseen omia cookieitaan, sillä on vain 24 tuntia aikaa tehdä mainontaa tai kolmannen osapuolen cookieilla

Mutta niin kauan kuin käyttäjä vierailee päivittäin Googlen ja Facebookin kaltaisilla megafaunasivustoilla, niiden cookiet pysyvät täysin toimintakuntoisina.

Toiminto on mukana uusimmassa Safarissa, joka on toistaiseksi beta-versiona.

Yhteensä Safarin osuus on vain noin 30 prosenttia Internet-käyttäjistä, mutta jos ottaa huomioon alati lisääntyvän mobiilisurffaajien osuuden, tällä voi olla merkittäviäkin seurauksia.

Lisäksi voidaan vain odottaa milloin vastaava toiminnallisuus tulee Chromeen ja Edgeen. Ajaahan EU:n GDPR-sääntely myös tähän suuntaan.

Mainosten lisäksi tällä on vaikutusta web-analytiikkaan.

Jatkossa sivusto ei periaatteessa pystyisi käyttämään kävijäseurantaan kolmannen osapuolen saitilta ladattavien cookie-tiedostojen avulla.

Myös erilaiset single-sign-on-järjestelmät todennäköisesti joutuvat uusiutumaan. Single sign-onia käytetään kun käyttäjä rekisteröityy uuteen palveluun esimerkiksi Facebookin tai Googlen tunnuksilla.

Mutta kuten sanottua, Facebookia tai Googlea nämä eivät juuri häiritse.

Kyse onkin enemmän konsernipalveluista ja intra-ekstranet kokoonpanoista. Sekä pienemmistä analytiikkaratkaisuista, jotka joutuvat tämän vuoksi muuttamaan SaaS-palvelun asentamisproseduuria.